Pohdintasi kuulostaa tutulta, ei niin, että kaksi samaa ajatusta tekisi totuuden, mutta luulen että hajatelmassasi on vinha perä. Ihminen joka ei halua/kykene eläämään oman elämänsä arkea, on loputtomalla pakomatkalla. Henkinenkin pako väsyttää, ja vielä enemmän. Ei silti niin, etteikö jokaiselle, mielestäni, tulisi suoda aikoja jolloin saada vapaata omasta elämästään. Sääli, ettei levitaatio kuulu lahjoihini, muistelen, että erään tuntemasi kuuluu. Ehkä siksi hän on niin sinnikäs ja positiivinen? :) 

Nukahdin eilen puoli seitsämän herätäkseni kolmelta hirvittäviin painajaisiin. Oudointa oli se, etteivät kuvat kadonneet vaikka kuvittelin olevani hereillä. En muista koska ennen tätä olisin painajaisia edes nähnyt, joskus lapsena kai.

Aamulla bussissa, töihin tullessani katsoessani merenjäälle, jossa aurinko kimalteli, ja löysin itseni ajattelemassa seuraavaa. Hiihdin jäällä perässäni ahkio, jossa nukkui vauva. Meitin itkisikö vauva, mutta päättelin, että lumen ääni pulkan alla päinvastoin rauhottaisi vauvaa, joka virikkeiden puutteessa vaipuisi uneen. Ajatuksessani päätin vauvan nukkumisesta rohkaistuneena hiihtää vielä vähän pidemmän lenkin, kuin alun perin oli tarkoitukseni. Tämä kaikki oli siis täysin mielikuvituksen tuotetta, sanomattakin on selvää, ettei minulla ole suksia, hiihtotaitoa tai liioin vauvaa.

Ajatelmani melko seesteinen tunnelma koki yllättäen kohtalaisen särön, huomatessani miettiväni kiivaasti sanaa naskalit. Kuten arvata saattaa olin pudonnut jäihin. Ajatusleikki sai jatkoa ryhtyessäni miettimään kuinkakohan nopeasti/ jos koskaa joku havaitsisi lapsen pulkassa keskellä jäätä, ja olisiko tuolloin jo liian myöhäistä.. Ehdin myös miettiä mahdollisia lööppejä ja Poliisi-TV:n Raijaa...Niin mitä tähän nyt sanoisi, erikoinen tapa aloittaa päivä.

Mistä tunnistaa masentavan ihmisen: Anna vapaus kuvitella mitä tahansa maailmassa, niin se ajattelee rullaportaita tai kuolemaa.

Ihastuttaa: Vihan täyttämien 2 vuoden jälkeen ystävyyssuhde vaakaan nostaa hitaasti päätään

Ärsyttää: SukkahousuHevi