Jos on leipä murusina maailmalla niin, niin on materiakin. Lähialueen kaupunkejen kirpputorit on koluttu ja silti asunto huutaa tyhjyyttään (ja kutsuu parkumaan). Tänää turvaudun jo äidin helmoihin, säälittävää. Pakko kai vastentahtoisesti suunnata Ikeaan. Kuvittele, että Ruotsin kansankodin lempilapsi pelastaa allekirjoittaneen mielenterveyden. Huh huh. Mutta silti, ennen kun on astunut tyhjyyttään ammottavaan yksinäiseen asuntoon, jossa ei ole muuta äänenlähdettä kuin naapurien kaiut, on tätä tunnetta vaikea ymmärtää. Kiitos sinun, asunossani on edes valo. Miten tässä kävi näin?

Ainiin, meillä on jotain yhteistä. Muutto oli 1.3. tänään 7.3. ja öitä asunnossa vietetty 2, ruusuja tuskin kukaan on oveeni vienyt. Pesukoneen poistoletkustakin ilahtuisin.

Tänään ostan itselleni jotain.

.